Hyvät uudet kandidaatit, maisterit ja tohtorit
Hyvät juhlavieraat
Tänään on suuri ilo juhlia uusia tutkintoja.
Hyvät valmistujat, valmistutte muutosten maailmaan, ja koko opiskeluaikanne, viimeksi kuluneet vuodet ovat todistaneet valtavia myllerryksiä: pandemia, joka sulki ovet energiakriisi, joka haastaa kulutustottumuksia, sota, joka järkyttää turvallisuuttamme perin pohjin.
Samaan myllerrysten sarjaan kuuluu se, että tekoäly vyöryy todellisuuteemme. Välillä sen mahdollisuuksia hehkutetaan ylisanoin, välillä korostetaan sen tuomia uhkia. Teknologian ennakoimattomia muutostsunameja edustavat huipputehokkaat kvanttitietokoneet, jotka laskevat sekunneissa sen mihin ennen meni viikkoja ja siten muuttavat työtä ja yhteiskuntia.
Kaikissa näissä muutoksissa ovat korostuneet teknologia tai luonnonvoimat. Mutta me humanistit olemme näidenkin käänteiden ytimessä, vaikka emme rakenna koneita, kehitä rokotteita tai analysoi ilmastonmuutosta.
Meidän alojemme koulutus, olipa se kielten, kulttuurien, taiteiden tai historian alalta, on opettanut teidät kysymään asioiden merkitystä. Ja merkityksistä elämässä on kysymys:
covidin aikaan nousi esiin kysymys siitä, miten läsnäoloviestintä eroaa etäviestinnästä, mitkä ovat yksilöiden oikeudet ja mistä oikeuksista voidaan luopua yhteiseksi hyväksi, miten kahdenkeskinen puhe massoille kirjoitetusta tekstistä, miten kansakunnan identiteetti syntyy ja mikä merkitys kielellä on historiallisten muutosten ymmärtämisessä. Te osaatte pohtia, miltä tämä päivä näyttää historian pitkässä jatkumossa: covid tällä vuosikymmenellä, espanjantauti sata vuotta aikaisemmin, musta surma vielä aikaisemmin. Miten viestintätekniikka muutti etäisyyttä ja ajantajua: kirje, puhelin, sähköposti, sosiaalinen media? Miten ihmiset, organisaatiot ja yhteiskunnat ovat eläneet, kohdanneet kriisejä, toipuneet ja uudistuneet? Millaisia merkityksiä ja tulkintoja annamme oman aikamme lukutaitokehitykselle, monikielistymiselle, talous- ja militarisoitumispuheelle?
Tarvitsemme maailmaan nimenomaan humanisteja kysymään, mitä ilmiöt merkitsevät, mitä merkityksiä ihmiset ovat antaneet eri aikoina.
Yliopisto ei ole sitä varten, että se opettaisi teille valmista tietoa ja valmiita tulkintakaavoja. Opitte toki tietoja, ja ne ovat päteviä juuri nyt, mutta joudutte aivan uusien tilanteiden eteen työuranne varrella. Arvioidaan, että työuranne pituus on noin 80 000 tuntia. Sinä aikana joudutte oppimaan uutta ja toimimaan tilanteissa, joita ette tänään osaa kuvitellakaan.
Ei meidänkään sukupolvestamme kukaan osannut kuvitella muuta vuosi sitten, että joutuisimme kohtaamaan pandemian tai että tekoäly ja kielimallit olisivat olennainen osa arkea. Me, monet teidän opettajistanne, olemme opiskelleet aikana, jolloin ei ollut kännyköitä, internetiä ja sosiaalista mediaa. Olemme joutuneet jatkuvasti päivittämään tietoja ja käsityksiä maailmasta. Te tulette kokemaan valtavan monta muutosta ja myllerrystä työuranne aikana. Opiskelujenne yksi tavoite on synnyttää into ja taito hankkia uutta tietoa ja nojata uuteen tutkimukseen. Tulette myös unohtamaan paljon siitä, mitä olette oppineet: vuosilukuja, teorioita, käsitteitä, määritelmiä, jaotteluja….
Meidän tiedekunnassamme aloja on 50, joten olette perehtyneet tietoon, lähdekritiikkiin ja uuden oppimiseen monen eri tieteenalan tietoa opiskelemalla. Tiedekuntamme vastuulla on, että maailmaan syntyy monelta alalta ymmärrystä lähtien antiikista ja arkeologiasta ja päätyen kieliteknologiaan, moderniin kirjallisuuteen, taiteiden ja kulttuurien tutkimukseen.
Meidän humanistiset tutkintomme eivät valmista mihinkään selvään ammattikuvaan. Vain opettajan ja kääntäjän työssä tulee täyttää selvät pätevyyskriteerit. Opetusalalle humanisteista päätyy joka neljäs – mikä on hienoa, koska koulun ja hyvien opettajien varassa tämä maa on noussut siihen vaurauteen ja viisauteen, jossa nyt olemme. Tämä on yksi osoitus yliopistojen merkityksestä: pidämme yllä yhteiskunnan elintärkeitä toimintoja huolehtimalla siitä, että kouluihin, kirjastoihin, hallintoon, suurlähetystöihin, kulttuurialan toimintoihin tulee joka vuosi uusia tutkimustietoon perehtyneitä asiantuntijoita.
Opiskeluaika on muutakin kuin koulutusohjelman tavoitteiden omaksumista. Se on aikaa, jolloin luodaan uusia, ehkä koko eliniän kantavia ystävyyssuhteita. Yksityiselämässä saattaa olla muutoksia, jopa myllerryksiä, oman elämän järjestelyt ovat uusia. Silloin opitaan myös yliopiston ja akateemisen maailman perinteet: niin juomalaulut, tieteenalan käytännöt kuin ainejärjestön ja opiskelijapolitiikan vaikutuskanavat. On ainejärjestöjä, osakuntia ja monia yliopistolaisten harrastusjärjestöjä. Toivottavasti olette ennättäneet saada niistäkin omaan elämäänne innostavia kokemuksia. Yliopiston erityispiirteistä jääköön mieleenne, että täällä asioita hoidetaan kolmikannassa: kaikessa päätöksenteossa ovat rinnakkain niin professorit, opiskelijat kuin keskiryhmätkin. Näin tasa-arvoista ja demokraattista toimintatapaa tuskin löydätte kaikilta työpaikoilta. Elinikäiset ystävyydet ovat merkittäviä, mutta niin ovat elinikäiset hyvänpäiväntututkin: on ilo muistaa, että samalla kurssilla istunut vieruskaveri tai osakuntaystävä on nyt käännösfirmassa tai ulkoministeriössä. Voisinkohan pyytää häntä palaverimme puhumaan tai osaisiko hän antaa vinkin siitä tai tuosta?
Entäs työpaikat? Humanistit löytävät työpaikan. Tämän ovat kymmenet maisterit ja tohtorit todistaneet lähtiessään täältä. Ns. oman työpaikkoja ei välttämättä ole, mutta urapalvelujemme tilastot kertovat hyvää humanistien työpoluista: opettajiksi, viestintään, vaativiin asiantuntijatehtäviin, hallintoon, kulttuurialalle, museoihin, diplomaateiksi. Vuonna 2030 teille tulee urakysely: missä olet ja mitä teet. Vastatkaa siihen, se auttaa uusia valmistujia.
Kun nyt valmistutte, voitte lähteä yliopistosta kevein askelin kohti uutta. Mutta muistakaa, että yliopisto ei halua lähteä teistä. Olette tervetulleita alumnitilaisuuksiin, sekä koko yliopiston että omien alojenne. Voitte viettää aikaa Tiedekulmassa, käydä kirjastoissa, kuunnella Studia Generalia –luentoja, osallistua kirjallisuuspiireihin. Alumniyhteisöön voit liittyä maksutta. Se on Suomen suurin asiantuntijayhteisö. Tiedot löytyvät yliopiston verkkosivulta.
Palaan vielä lopuksi tekoälyyn. Ehkä ei pitäisi tuijottaa tekoälyä ja sen ihmeitä. Kysytään sen sijaan, mikä on ihmisen lisäarvo tässä maailmassa. Mitä ihmisellä on sellaista, mitä koneet ja luonnonvoimat eivät tee vaan tarvitaan ihmistä?
Jos Zacris Topelius, joka oli yliopiston rehtori 1870-luvulla, olisi voinut kysyä tekoälyltä, miten tulisi parantaa oloja näillä seuduilla, ei tekoälystä olisi ollut keksimään, että Suomen pitäisi itsenäistyä, että naisille kuuluu äänioikeus, että tasa-arvoinen peruskoulu on parempi kuin kahden rinnakkaisen koulun järjestelmä. Kun ihminen tuo uudet ajatukset, tekoäly osaa kyllä myllyttää niitä loputtomina variaatioina omien algoritmiensa mukaan. Mutta vain ihminen ja ihmisyhteisö voivat määrittää, mikä on tärkeää ja tai tärkeämpää kuin muu.
Tähän teitä tarvitaan: ymmärtämään, tulkitsemaan, antamaan merkitys ja arvo ajatuksille, luomaan uutta. Ottakaa rohkeasti paikkanne maailmassa! Oman elämäni 80 000 työtunnista suurin osa alkaa olla takana päin, joten tohdin antaa kolme neuvoa lopuksi:
-
Ole jonkin puolesta. Aja itsellesi tärkeitä asioita. Siten saat enemmän aikaan kuin vastustamalla ja kritisoimalla.
-
Ole kriittinen. Kun kritisoi muiden ajatuksia, on hyvä muistaa, että omatkin ajattelutapamme kaipaavat tuuletusta ja uudistamista.
-
Kannattaa katsoa sekä lähelle että kauas. Elämä on unelmien jahtaamista, siis tulevan onnen etsimistä, mutta se on myös päivittäisiä asioita ja kohtaamisia. Jos tuijotat etäiseen unelmaan, et näe sitä, mikä on lähellä ja mihin kannattaa juuri nyt tarttua. Jos katsot vain lähelle, saattavat puut estää näkemästä metsää. Tavoittele siis unelmia mutta etene niitä kohti joka päivä!
Toivotan kaikille oikein hauskaa juhlapäivää.
ALUMNIN PUHE
FM Eveliina Halkomäki
Hyvät vastavalmistuneet ja arvoisa juhlaväki,
On suuri kunnia olla täällä tänään – ei vain puhujana, vaan yhtenä teistä, samankaltaisen polun kulkeneena. Muistan hyvin kuinka iloinen, onnellinen ja ylpeä olin tästä saavutuksesta valmistujaispäivänäni – ja niin olen edelleen. On etuoikeus valmistua humanistisesta tiedekunnasta.
Mielessäni kuitenkin kävi ajatus ja kysymys siitä: mitä sitten ja mihin suuntaan pitäisi nyt mennä. Ehkä jollain teistä on tällä hetkellä täysin samanlaisia ajatuksia. Edessä on tulevaisuus, joka vaikuttaa samanaikaisesti sekä lupaavalta että hieman epävarmalta. Mutta todettakoon: nämä ajatukset ovat normaaleja. Ne eivät tarkoita, ettet olisi valmis – ne tarkoittavat, että olet menossa kohti jotain, mitä et vielä voi tietää. Ja juuri siinä piilee tämän kaiken hienous.
Valmistuin itse filosofian maisteriksi historialta vuonna 2023. Sattumien summana päädyin opintojen aikana töihin valtion hallintoon Sosiaali- ja terveysalan lupa ja valvonta virastoon Valviralle ja sitä kautta Valtakunnalliseen lääketieteelliseen tutkimuseettiseen toimikuntaan Tukijalle. Päädyin humanistina kliinisen lääketutkimuksen eettisen arvioinnin maailmaan ja myöhemmin vielä syvemmin tutkimusetiikan pariin. Kukapa olisi uskonut.
Oma urapolkuni ei todellakaan ole ainut ja oikea mutta se kertoo jotain oleellista: humanistinen koulutus ei rajoita, vaan se avaa. Se ei sido mihinkään tiettyyn lokeroon – vaan antaa työkalut ymmärtää maailmaa, yhteiskuntaa ja ihmisiä monipuolisesti.
Kun itse opiskelin, sain paljon kysymyksiä siitä, mitä aion ammatikseni tehdä. Näitä kysymyksiä olette tekin varmasti kohdanneet: “Tuleeko sinusta opettaja, tutkija vai ajattelitko opiskella vielä jotain muuta”?
Ajan myötä olen kuitenkin oppinut, ettei meidän tarvitse osata määritellä itseämme yhdellä tittelillä, saatikka sillä mitä teemme työksemme. Jos kuitenkin jollain haluaa itseään määrittää, olkoon se sitten oma osaaminen. Me osaamme kysyä, kuunnella ja tulkita. Ja tänä aikana se on aivan poikkeuksellisen arvokasta. Työelämässä kohtaan päivittäin tilanteita, joissa pitää ymmärtää historiaa, kieliä, kulttuuria, merkityksiä ja niiden vaikutuksia ihmisiin. Niissä hetkissä ei auta, että on tietotaitoa vain jostain spesifistä aiheesta, jos ei osaa lukea rivien välistä. Ja kyllä, todentotta – välillä tuntuu, ettei humanistin paikkaa ole valmiina. Mutta juuri silloin syntyy mahdollisuus rakentaa sellainen itse.
Tulevaisuus ja epävarmuus kulkevat usein käsi kädessä. En usko, että kukaan meistä – tai ainakaan kovin moni – on päätynyt juuri siihen pisteeseen, jota suunnitteli ennen opintoja tai niiden alussa. Polku ei aina etene suoraviivaisesti. Mutta yksi asia on varma: me humanistit pärjäämme.
Me olemme analyyttisia, kriittisiä, luovia ja viestintätaitoisia. Me osaamme johtaa itseämme ja myös muita. Me emme pelkää ajatella eri tavalla, ja me näemmä yhteiskunnassa ilmiöitä, joita kaikki eivät huomaa.
Ja kyllä, joskus saa myös epäillä itseään, se kuuluu asiaan. Epäily on merkki inhimillisyydestä mutta älkää antako sille liikaa valtaa. Uskokaa itseenne ja tulevaan.
Mutta mitä sitten uskaltaa toivoa tulevalta? Oman kokemukseni mukaan kannattaa kulkea kohti sitä, mikä aidosti kiinnostaa – vaikka se ei olisi selkeä työpaikka tai urapolku. Tarttukaa mahdollisuuksiin mitä tulee vastaan – vaikka ne eivät olisikaan niin houkuttelevia. Juuri ne mahdollisuudet voivat luoda yllättäviä polkuja ja opettaa asioita, joita ei muuten oppisi. Jättäkää sijaa myös sattumalle. Tärkeintä on kuitenkin muistaa, että yksikään valinta ei ole lopullinen. Humanistin vahvuus on liikkua, kehittyä ja oppia uutta.
Haluan lopuksi jakaa ajatuksen, joka aina silloin tällöin tulee mieleeni epävarmoina hetkinä. Edesmennyt Suomen tasavallan presidentti Mauno Koivisto totesi viimeiseksi jääneessä Helsingin Sanomien haastattelussa vuonna 2013:
"Yleensä elämässä on viisasta luottaa siihen, että kaikki menee hyvin. Yleensä se kannattaa siinäkin tapauksessa, ettei siihen edes uskoisi. Sillä usein on käynyt niin, että uhkakuvat alkavat toteutua juuri sen takia, että niihin varaudutaan."
Tämä on muistutus siitä, että liiallinen varovaisuus ja epäluulo – itseään tai muita kohtaan – saattavat joskus estää meitä näkemästä eteemme avautuvia tilaisuuksia. Rohkeus nähdä mahdollisuuksia – silloinkin kun tulevaisuus on epäselvä – on usein ensimmäinen askel johonkin suureen. Meillä on osaamista, jolla voi vaikuttaa. Meillä on ääni, jota kannattaa käyttää. Ja meillä on koulutus, joka ei rajoita, vaan mahdollistaa vaikka mihin.
Joten, hyvät vastavalmistuneet, tänään on juhlan päivä. Tänään saatte olla ylpeitä saavutuksestanne, riippumatta siitä, mitä olette päättäneet tehdä seuraavaksi. Älkää kiirehtikö vastausta kysymykseen “mitä nyt?”. Antakaa sen muotoutua ja nauttikaa elämästä. Tehkää asioita, mitkä tuovat teille iloa ja muistakaa kannustaa toinen toisianne. Luottakaa siihen, että teissä on jo ne ainekset, joita tarvitaan.
Toivotan teille jokaiselle lämpimästi onnea, viisautta ja rohkeutta. Ja muistakaa: yleensä kaikki menee hyvin – erityisesti silloin, kun uskaltaa ajatella niin.
Kiitos ja onnea.
