20:00 jäljellä vahvistaa ilmoittautuminen
Paikkojesi varaus on ehtinyt vanhentua. Paikkoja saattaa kuitenkin olla vielä vapaana
Liikkuva kohtaamispaikka on retkeilyauto, joka liikkuu eri puolilla Varsinais-Suomen piiriä siellä missä ihmiset jo ovat: kauppojen pihoissa, ruokajaoissa tai toritapahtumissa. Keskeistä on ihmisten kohtaaminen ja kuunteleminen. Toimintaa toteuttavat osastojen vapaaehtoiset Varsinais-Suomessa. Osastossa on oltava vähintään kolme vapaaehtoista toteuttamassa toimintaa (Terveyspiste vaatii kaksi Terveyspiste-toimintaan koulutettua terveydenhuollon ammattilaista).
Auton varaustiedustelut
Tällä lomakkeella osasto voi tiedustella autoa käyttöönsä. Piiritoimisto on yhteydessä yhteydenottajaan.
Kun varaus on vahvistettu, niin huomioittehan, että kaikki Liikkuva toiminta tulee laittaa osaston toimesta tapahtumana OMA Punaiseen Ristiin. Tarvittaessa saatte tukea piiritoimistosta.
Ohje OMA tapahtuman nimeämiseen (otsikossa tulee olla aina sana "Liikkuva", jonka perään on kirjoitettu toimintamuoto). Esimerkki: Liikkuva Terveyspiste, Nousiainen

Lisätiedot:
Miska Keskinen
miska.keskinen@redcross.fi
p. 0405466440