Siirry sisältöön
Powered by Lyyti
Kulttuuriagentit syksy 2026
  • 1. Tiedot
  • 2. Vahvistus
  • 3. Valmis
20:00 jäljellä vahvistaa ilmoittautuminen
Paikkojesi varaus on ehtinyt vanhentua. Paikkoja saattaa kuitenkin olla vielä vapaana
Tapahtumassa on vielä 6 paikkaa vapaana
Kulttuuriagentit – uusi toimintaryhmä käynnistyy!
 
Etsimme 6–9-vuotiaita lapsia kulttuuriagenteiksi, jotka toimivat jyväskyläläisten lasten äänitorvena kulttuuriasioissa.
 
Kulttuuriagentit pääsevät kertomaan omia ideoitaan, toiveitaan ja ajatuksiaan sekä vaikuttamaan siihen, millaista kulttuuria lapsille tarjotaan Jyväskylässä. Ryhmässä tutustutaan monipuolisesti kulttuurin eri muotoihin sekä pohditaan yhdessä, mikä tekee kulttuurista kiinnostavaa ja innostavaa juuri lapsille. Toiminta suunnitellaan yhdessä ja siihen kuuluu yhteisiä tapaamisia, luovaa tekemistä, keskustelua ja mahdollisuus kokeilla itse kulttuurijuttuja. Kulttuuriagentit voivat myös osallistua tapahtumien ideointiin ja joskus jopa niiden toteuttamiseen. Aiempaa kokemusta ei tarvita – tärkeintä on uteliaisuus, rohkeus kertoa omia ajatuksiaan ja kiinnostus uusia asioita kohtaan. Tule mukaan vaikuttamaan ja tekemään lasten näköistä kulttuuria!
 
Kokoontumiset Jyväskylän kaupunginkirjasto, Satuhuone Peukaloinen, 2.krs
ma 24.8. klo 17–18
ma 28.9. klo 17–18
ma 2.11. klo 17–18
 
Toiveena on, että syksyllä aloittavat uudet kulttuuriagentit pääsevät osallistumaan kaikkiin kolmeen syksyn kokoontumiseen. Osallistumisesta palkitaan esimerkiksi pääsylipuilla erilaisiin tapahtumiin.
 

Lisätietoja:

Päivi Kaski

Kulttuurituottaja p. 0407383450, paivi.kaski@jyvaskyla.fi

 

Tähdellä (*) merkityt kentät ovat pakollisia lomakkeen täyttämiseksi.

Sähköpostiosoite on virheellinen
Lue henkilötietojen käsittelystä lisää tietosuojaselosteesta . *