Tue nuorta turvalliseen ja vastuulliseen somen käyttöön
- Antaa ammattilaisille entistä parempia valmiuksia tunnistaa someen liittyviä riskejä nuorten elämässä.
- Vahvistaa osaamista nuorten ohjaamisessa turvalliseen ja vastuulliseen somen käyttöön.
- Antaa työkaluja nuorten tukemiseen uhriksi joutumisen ja riskikäyttäytymisen yhteydessä.
- Lisätä ymmärrystä nuorten näkökulmasta, miksi some on niin tärkeä ja toisaalta miksi siihen liittyy myös haasteita.
Webinaarin kouluttajana toimii Marjut Jokela.
Marjut Jokela on koulutukseltaan sairaanhoitaja AMK, Terveyshallintotieteiden maisteri ja väitöskirjatutkija. Hän toimii tällä hetkellä kasvatusjohtajana Koiramäen Perhekodissa ja sote-alan asiantuntijana sekä kouluttajana Salus Qualitas Consulting / SoteTraining Oy.
Marjut on tehnyt valtaosan työurastaan lastensuojelussa, etenkin lastensuojelun sijaishuollossa, mutta myös viranomaisen tehtävät ovat tulleet tutuksi aiemmissa työtehtävissä Kansaneläkelaitoksella.
Marjut on väitöskirjatutkijana Itä-Suomen yliopistossa, yhteiskuntatieteiden laitoksella, pääaineenaan sosiaalityö. Hänen väitöskirjansa käsittelee sijaishuollossa asuvien lasten sosiaalisen median identiteettiä, sekä sitä, minkälaista kokemuksellista kerrontaa sijaishuollon nuoret tuottavat sosiaalisessa mediassa lastensuojelusta.
Marjut on julkaissut artikkelin yhdessä dekaani Sari Rissasen ja professori Riitta Vornasen kanssa 2025. Tieteellinen artikkeli: Young People's Experiences of Out- of- Home Care as Conveyed by Video Vlogs (Children & Society, 2025; 39: 780-788) Nuorten kokemuksia sijaishuollosta videovlogien välittämänä, Jokela Marjut & Vornanen, Riitta & Riissanen, Sari (2025).
Vaikka tutkimuksen kohdejoukko onkin maltillinen, on se samalla ollut silmiä avaava matka sosiaalisen median ilmiöihin laajemminkin. Nuorten median käyttäminen, median haasteet ja yleisesti medialukutaito, ovat mielenkiintoisia ilmiöitä ja niiden ymmärtäminen on kulkenut tutkimuksen rinnalla koko ajan. Samalla kiinnostus sosiaalisen median yhteydestä aivoterveyteen on lisääntynyt ja tuonut uusia ulottuvuuksia koko nuorten mediakäyttäytymiseen ja siihen liittyviin ilmiöihin. Väistämättä myös sosiaalisen median synkempi puoli on tullut myös tutuksi niin kiusaamisen kuin groominginkin muodossa.
Webinaarin järjestää Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun toteuttama CyberCare Kymi -hanke. Hankkeen rahoituksen on myöntänyt Kymenlaakson liitto Euroopan Unionin osarahoittamana.
Ilmoittaudu mukaan täyttämällä alla oleva lomake!