Innostutko maakunnan tulevaisuuden rakentamisesta ja vaikuttavasta aluekehittämisestä?
Haemme aluekehitysjohtajaa johtamaan liiton aluekehittämistyötä ja aluekehittämisen vastuualuetta.
Aluekehittämisen tavoite on parantaa maakunnan omatoimista ja tasapainoista kehitystä ja lisätä maakunnan kilpailukykyä. Työ tukeutuu maakunnan olemassa oleviin vahvuuksiin, joita ovat mm. osaaminen, elinkeinojen ja työllisyyden vahvistaminen ja kestävä kehitys. Työtämme ohjaavat vahvasti valtuustokausittain laadittava maakuntastrategia ja maakuntaohjelma ja niiden tavoitteet ja painopisteet.
Tekemällä yhteistyötä kansainvälisissä verkostoissa lisäämme maakunnan tunnettavuutta ja edistämme maakunnan roolia Itämeren alueen yhtenä keskeisenä toimijana.
Aluekehitystyötä tehdään laajassa vuorovaikutuksessa jäsenkuntien, eri viranomaisten, elinkeinoelämän ja muiden maakunnan toimijoiden kanssa. Työkaluna käytämme mm. EU:n rakennepoliittisia ohjelmia ja valtion erillisiä budjettimäärärahoja.
Aluekehitysjohtajan tehtäviin kuuluu myös Euroopan unionin Central Baltic 2021–2027 ohjelman hallintoviranomaistehtäviä.
Viran kelpoisuusehtona on soveltuva ylempi korkeakoulututkinto ja käytännön kokemus aluekehittämisen vastuualueen toimialaan kuuluvissa tehtävissä sekä johtamiskokemusta.
Viran kelpoisuusehtojen lisäksi odotamme hakijalta vahvaa näyttöä verkostojohtamisesta, kykyä aktiiviseen edunvalvontatyöhön kuntien, valtion, elinkeinoelämän, koulutusorganisaatioiden sekä EU:n ja kansainvälisten sidosryhmien suuntiin. Tehtävässä menestyminen edellyttää myös syvällistä kunnallishallinnon, aluepolitiikan ja kansallisen elinvoimapolitiikan tuntemusta. Lisäksi arvostamme esihenkilökokemusta sekä yhteistyötaitoja.
Maakunnan kaksikielisyydestä ja kansainvälisistä suhteista johtuen arvostamme hyvää molempien kotimaisten kielten sekä englannin kielen suullista ja kirjallista taitoa.
Viran täytössä noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa. Virkaan valitun on esitettävä hyväksytty lääkärintodistus terveydentilastaan ennen viran vastaanottamista.
Työsuhteen ehdot ja tehtävän kokonaispalkka määräytyvät Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen (KVTES) mukaan. Tehtävän kokonaispalkka on 8 501 e/ kk.
Aluekehitysjohtajan virka täytetään 17.8.2026 alkaen.
Vapaamuotoinen hakemus ja ajantasainen CV tulee toimittaa 25.3.2026 klo 16 mennessä sähköisesti alla olevalla lomakkeella.
Lisätietoja tehtävästä antavat
maakuntajohtaja Jyri Arponen jyri.arponen@varsinais-suomi.fi ja
hallintojohtaja Petra Määttänen petra.maattanen@varsinais-suomi.fi
Opinto- ja työtodistukset tulee esittää mahdollisen haastattelun yhteydessä huhtikuussa.