Ymmärrä taloutta, vaikka numerot eivät ole työsi keskiössä 11.11.2026 klo 9–12
Tervetuloa vahvistamaan talousosaamistasi selkeästi ja käytännönläheisesti!
Talous ei ole museon toiminnan päämäärä, mutta se mahdollistaa museon perustehtävän toteuttamisen. Siksi talouden perusteiden ymmärtämisestä on hyötyä jokaiselle museoammattilaiselle – myös silloin, kun talousasiat eivät kuulu oman työn keskiöön. Miten museon talous rakentuu, mitä talouden keskeiset käsitteet tarkoittavat ja miten oma työ liittyy museon taloudelliseen kokonaisuuteen?
Tässä koulutuksessa museotaloutta tarkastellaan käytännönläheisesti ja ymmärrettävästi. Koulutuksessa tutustutaan talouden peruskäsitteisiin sekä siihen, miksi esimerkiksi laskujen tiliöinti kannattaa, miten budjetointi ja ennustaminen tukevat museon toimintaa ja millä tavoin taloustietoa voidaan hyödyntää suunnittelussa ja päätöksenteossa.
Koulutuksessa huomioidaan myös museoalan omia erityispiirteitä. Tarkastelussa ovat muun muassa Museokortin kaltaiset toimintamallit sekä muut tekijät, jotka vaikuttavat museon talouteen. Tavoitteena on vahvistaa osallistujan valmiuksia hahmottaa museon taloutta kokonaisuutena ja tunnistaa oman työn sekä erilaisten päätösten taloudellisia vaikutuksia.
Koulutuksessa käsitellään
- museotalouden keskeisiä peruskäsitteitä
- budjetoinnin perusteita
- ennustamista osana toiminnan suunnittelua
- taloustiedon hyödyntämistä päätöksenteossa
- Museokortin ja muiden museoalan erityispiirteiden vaikutuksia museotalouteen
- oman työn ja päätösten taloudellisten vaikutusten tunnistamista.
Koulutus sopii kaikille museoalan työntekijöille toimenkuvasta riippumatta. Aiempaa talousosaamista ei tarvita. Koulutus tarjoaa perustiedot ja käytännönläheisen kokonaiskuvan, jonka avulla museon taloudesta on helpompi keskustella, taloustietoa tulkita ja talouden näkökulmaa hyödyntää omassa työssä.
Kouluttajana webinaarissa toimii Kansallisgallerian talousjohtaja Elina Lakkavaara. Elinalla on yli 20 vuoden käytännön kokemus kirjanpidosta, analytiikasta ja talouden johtamisesta eri toimialoilla – teknologia-alasta kulttuuriin ja valmistavaan teollisuuteen – ja hän tuntee niin osakeyhtiöiden, julkishallinnon kuin pörssiyhtiöiden toimintaympäristöt.
Webinaaria ei tallenneta. Aineistot jaetaan osallistujille jälkikäteen pdf-muodossa.
Osallistuminen kisakatsomona
Vuonna 2026 voitte osallistua Museoliiton webinaareihin myös kisakatsomon tapaan oman organisaationne kesken – yhdeltä koneelta ja yhdellä osallistumismaksulla. Jos osallistutte kukin omalta koneeltanne, maksu peritään jokaiselta osallistujalta. Yhteinen osallistuminen tukee oppimista ja tekee koulutuksesta vaikuttavamman: parhaat ideat syntyvät keskusteluista, jotka jatkuvat myös webinaarin jälkeen oman tiimin arjessa. Osallistumislinkkiä ei saa jakaa eteenpäin.
Osallistumismaksut
Hintoihin lisätään alv 25,5%. Early bird -hinnat ovat voimassa 19.10.2026 saakka. Viimeinen ilmoittautumispäivä on 6.10.2026.
- Yksi osallistuja, 150€ early bird/200€ normaalihinta
- Kisakatsomo 2-5 osallistujaa 250€/300€
- Kisakatsomo 6+ osallistujaa 450€/500€
- Yksi osallistuja, 300€ early bird/400€ normaalihinta
- Kisakatsomo 2-5 osallistujaa 500€/600€
- Kisakatsomo 6+ osallistujaa 900€/1000€
Lisätietoja
Pauliina Kinanen
pauliina.kinanen(a)museoliitto.fi
p. 040 354 2205
Aloita ilmoittautuminen valitsemalla alta oletko jäsenyhteisön edustaja vai muu ja osallistutko koulutukseen yksin vai kisakatsomona. Jos osallistut kisakatsomona, valitse alasvetovalikosta osallistujien määrä. Kaikilta osallistujilta kysytään ilmoittautumisen yhteydessä nimi ja sähköpostiosoite.