Toivotamme sinut, Allianssin jäsenyhteisön työntekijä tai vapaaehtoinen, tervetulleeksi Nuorisoalan koulutuskarnevaaliin! Tapahtumassa on tarjolla niin luentoja kuin työpajoja järjestötoiminnan ajankohtaisista aiheista varainhankinnasta vapaaehtoistoimintaan.
Olitpa sitten nuorisoalalla töissä, vapaaehtoinen, keskusjärjestön tai paikallisjärjestön toimija olet tervetullut osallistumaan koko tapahtumaan, omien aikataulujesi mukaisesti.
Tapahtuman ilmoittautuminen päättyy 10.9.2023.
TAPAHTUMAN OHJELMA
Luennot (klo 10.00–11.30)
Näissä ohjelmissa ei ole ryhmätyöskentelyä tai keskustelua ja ne sopivat esimerkiksi aamukävelyn aikana seurattaviksi. Chat, erilaiset kyselyt ja tekniset osallistumisen muodot ovat kuitenkin joissakin ohjelmissa käytössä.
-
He antavat aikaansa, osaamistaan ja välittämistään. Osaammeko ottaa vastaan? Kuinka luoda yhteisö, jossa vapaaehtoisille syntyy tunne merkityksestä, selkeydestä, innostuksesta ja ennen kaikkea hauskuudesta? Miten rekrytoidaan uusia vapaaehtoisia? Tervetuloa pohtimaan vapaaehtoistyön mahdollistamisen äärelle ja kuulemaan esimerkkejä käytännöistä partiosta ja muualta. Kouluttajana toimii järjestöpäällikkö Anna Bryk Suomen Partiolaisista.
-
Järjestösi työ saa aikaan paljon hyvää, mutta miten todentaa työn tuloksia ja vaikutuksia? Onko järjestösi arviointikunnossa, vai tarvitsetteko treeniä? Tässä alustuksessa paneudutaan arvioinnin käsitteisiin, tavoitteiden ja mittarien asettamiseen sekä arvioinnin ja vaikuttavuustyön johtamiseen järjestössä. Kouluttajana toimii asiantuntija Marion Fields Osaamiskeskus Kentaurista.
-
Koulutuksessa käydään läpi, miten lähteä tekemään järjestön varainhankintaa käytännössä ja miten löytää omalle järjestölle sopivat varainhankintamuodot. Kouluttajana toimii Allianssin kumppanuuspäällikkö Kaisa Ahtee.
Työpajat (klo 12.30–14.00)
Näissä ohjelmissa on ryhmätyöskentelyä ja/tai keskustelua sekä yhteistä työstämistä työpajan aiheen parissa.
-
Jos haluat tukea järjestönne toiminnasta ja tulosodotuksista kertomiseen, haluat ylimääräiset silmät laatimasi tekstin lukemiseen tai haluat sparrausta talousosion täyttämiseen, tule valtionavustushakemuksen hakemusklinikalle saamaan sparrausta ja hiomaan yhdessä lomakkeet palautuskuntoon! Ryhmäklinikka soveltuu kaikille nuorisojärjestöille, mutta ensisijaisesti se on suunnattu sellaisten järjestöjen edustajille, joille valtionavustushakemuksen kirjoittaminen on jo entuudestaan tuttua. Ryhmäklinikat ovat muodostuneet suosituiksi, koska Allianssin asiantuntijoiden neuvojen ja sparrauksen lisäksi osallistujat saavat vertaistukea hakemuksen laatimiseen myös toisiltaan. Kouluttajana toimii Allianssin talous- ja hallintojohtaja Juuso Luomala sekä muita Allianssin työntekijöitä.
-
Kiinnostaako häirintäyhdyshenkilötoiminnan kehittäminen? Tervetuloa häirintäyhdyshenkilötoiminnan case-koulutukseen! Koulutuksessa työskennellään työpajamaisesti erilaisia kuvitteellisia häirintätilanteita läpikäyden. Tavoitteena on pohtia, millaisin eri tavoin epäasialliseen käytökseen voi puuttua kasvotusten, digitaalisilla alustoilla, tapahtumissa ja organisaation jatkuvassa toiminnassa. Pääpaino koulutuksessa on ryhmämuotoisessa työskentelyssä. Kouluttajana toimii Allianssin tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusasiantuntija Touko Niinimäki.
-
Mistä hyvinvointi työssä koostuu? Mikä tukee jaksamistani ja mistä saan tukea työarkeen? Työpajassa pohditaan yhdessä työrooleja ja toimintatapoja, sekä keskustellaan hyvinvoinnista ja jaksamisesta. Omaa työtä ja hyvinvointia siinä tarkastellaan yhdessä koulutetun työnohjaajan kanssa.
Keynote-puheenvuoro: Tekoäly ja tulevaisuuden työ (klo 14.30–15.30)
-
Tekoälyssä on tulevaisuus - ja myös tämä hetki. Puheenvuorossa pureudutaan tekoälyn mahdollisuuksiin nuorisoalalla, etenkin järjestöissä tehtävässä työssä. Mitä tekoäly mahdollistaa ja kuinka pystymme sitä hyödyntämään? Kuinka tekoälyllä voi säästää aikaa ja helpottaa omaa työntekoa? Et tarvitse lainkaan tietoa etukäteen tekoälyn maailmasta, puheenvuorossa lähdetään liikkeelle aivan perusasioista! Puhuja Maria Ritola on suomalainen yrittäjä, palkittu teknologiavaikuttaja ja kokenut esiintyjä. Maria on yksi teknologiayritys Iris.ai:n perustajista, jossa hän on rakentanut tekoälypohjaisia sovelluksia auttamaan tutkijoita hyödyntämään tiedeartikkeleita entistä nopeammin ja monipuolisemmin. Maria on valittu Vuoden Nuoreksi Menestyjäksi ja vaikutusvaltaisten teknologianaisten joukkoon Pohjoismaissa. Maria keskustelee säännöllisesti Ylen Aamun Jälkidigi-ohjelmassa teknologian ilmiöistä.
KÄYTÄNNÖN ASIAT
Tapahtumaan voivat osallistua vain Allianssin jäsenyhteisöjen edustajat. Osallistuminen on ilmaista. Jos ilmoittautunut osallistuja ei osallistu tilaisuuteen, peritään 20 euron peruutusmaksu. Peruminen ilman peruutusmaksua on mahdollista viimeiseen ilmoittautumispäivään asti. Tämän jälkeen maksuttomat peruutukset ovat mahdollisia vain lääkärin- tai sairaanhoitajan todistuksella. Pyydämme mahdollisten peruutusmaksulaskujen vuoksi laskutustiedot osana ilmoittautumista.
Tapahtuma järjestetään kokonaisuudessaan Zoomissa etäyhteyksin. Osallistuaksesi tapahtumaan tarvitset siis toimivan internet-yhteyden ja laitteen, jolla käytät Zoomia. Työpajaohjelmissa on osallistavia menetelmiä, joten mikrofonin ja kameran käyttö tulee kyseeseen.
Osallistumislinkit ohjelmiin toimitetaan ilmoittautuneille tapahtumaviikolla sähköpostitse. Huomaathan ilmoittautuessasi, että osa ohjelmista järjestetään samanaikaisesti.
LISÄTIETOJA
Mikael Lehtonen, koulutuasiantuntija
mikael.lehtonen@nuorisoala.fi
Minna Jauho, tapahtumatuottaja
minna.jauho@nuorisoala.fi