20:00 jäljellä vahvistaa ilmoittautuminen
Paikkojesi varaus on ehtinyt vanhentua. Paikkoja saattaa kuitenkin olla vielä vapaana
Lahen Lava Kauppatorilla 1.7.-29.8.2026
Tapahtumille ja kulttuuriesityksille tarkoitettu Lahen Lava kutsuu esiintymään ja osallistumaan matalalla kynnyksellä. Lahen Lava on katettu esiintymislava jossa on valmiina äänentoisto, tekniikka ja tekninen henkilöstö pienimuotoisia esityksiä varten.
Lava-aikaa voi varata keskiviikkoisin, perjantaisin ja lauantaisin klo 10.00-22.00
Lähtökohtaisesti jokaiselle esiintyjälle annetaan yksi esiintymiskerta Lahen Lavan kauden aikana.
Tavoitteena on varmistaa, että jokainen esiintyjä saa mahdollisuuden esiintyä ainakin kerran.
Jos jollekin päivälle on tullut vain yksi varaus, pyritään nille löytämään joku toinen päivä, jotta lavalla olisi yhden päivän aikana vähintään kaksi esitystä.
Tavoitteena on varmistaa, että jokainen esiintyjä saa mahdollisuuden esiintyä ainakin kerran.
Jos jollekin päivälle on tullut vain yksi varaus, pyritään nille löytämään joku toinen päivä, jotta lavalla olisi yhden päivän aikana vähintään kaksi esitystä.
Täyttämälla tämän lomakkeen teet alustavan varauksen.
Lahden kaupungin tapahtuma- ja kulttuuripalvelut käsittelevät kaikki hakemukset saapumisjärjestyksessä ja vahvistavat varauksen hyväksymisen viimeistään 5 työpäivän aikana.
Tapahtuma- ja kulttuuripalvelut pidättävät oikeuden hylätä hakemus puutteellisena tai sisällöltään sopimattomana. Lahen Lavalla olevien esityksien halutaan olevan pääsääntöisesti koko perheelle sopivia. Lava on tarkoitettu viihteelliselle ohjemalle, eli esimerkiksi puhtaasti uskonnollinen tai poliittinen sisältö eivät kuulu Lahen Lavan ohjelmistoon.
Kaupunki on hankkinut tarvittavat luvat alueen perusesiintymisille, jolloin yleisön maksimimäärä on 200 henkilöä.
Lahen Lavan ohjelma julkaistaan nettisivuilla, Facebookissa ja Instagramissa.