Koppi arjesta -vertaisryhmät työikäisille AVH:n sairastaneille
Koppi arjesta -vertaisryhmä on tarkoitettu työikäiselle AVH:n sairastaneelle, jolla sairauden jälkioireet ovat pääosin lieviä ja näkymättömiä. Ryhmän tavoitteena on auttaa tunnistamaan AVH:n jälkioireiden aiheuttamia muutoksia, tukea muuttuneen elämäntilanteen ymmärtämisessä ja hyväksymisessä sekä saada vertaistukea muilta saman kokeneilta.
Ryhmiä luotsaavat Aivoliiton koulutetut vertaistukihenkilöt tai vertaisohjaajat. Ryhmä kokoontuu kasvokkain tai verkossa kaikkiaan 12 kertaa noin kolmen kuukauden aikana. Ryhmä on osallistujalle maksuton.
Seuraavat ryhmät alkavat syyskuussa 2024. Hae mukaan jo nyt, niin varmistat samalla tiedonsaannin työikäisille suunnatuista tapahtumistamme!
Kasvokkain tapaavia ryhmiä järjestetään syksyllä Tampereella, Oulussa, Hämeenlinnassa, Vaasassa ja Kuopiossa. Lisäksi järjestämme verkkoryhmiä, joihin voi osallistua myös muualta Suomesta.
Huomioithan, että ryhmiin on jatkuva haku. Vaikka syksyyn onkin aikaa, kannattaa hakulomake silti täyttää jo nyt. Hakusi huomioidaan seuraavien ryhmien alkaessa ja lisäksi tiedotamme hakijoita työikäisille suunnatuista tapahtumista. Voit myös esittää toiveen uudesta paikkakunnasta ryhmälle, toteutamme uusia ryhmiä kysynnän mukaan.
Syyskuussa -24 alkavat ryhmät:

1. Tampere, LIVE, 10.9. alkaen tiistaisin klo 17 -19
2. Oulu, HYBRIDI (osa tapaamisista livenä)
3. Hämeenlinna, LIVE
4. Vaasa, LIVE
5. Kuopio, LIVE
6. Verkkoryhmä ilta, 11.9. alkaen keskiviikkoisin klo 17 - 18.30, TEAMS
7. Verkkoryhmä päivä, 11.9. alkaen keskiviikkoisin klo 14 - 15.30, TEAMS
Ryhmien aikataulut tarkentuvat kevään kuluessa. Tarkemmat tiedot ryhmien tapaamispaikoista ja aikatauluista lähetetään ryhmiin valituille hyvissä ajoin ennen ryhmien alkamista.
.
.
Lisätietoja:
aivoliitto.fi/koppiarjesta
sari.seitsalo@aivoliitto.fi tai 044 077 3691 // tuija.laine@aivoliitto.fi tai 044 901 9314
aivoliitto.fi/koppiarjesta
sari.seitsalo@aivoliitto.fi tai 044 077 3691 // tuija.laine@aivoliitto.fi tai 044 901 9314