20:00 jäljellä vahvistaa ilmoittautuminen
Paikkojesi varaus on ehtinyt vanhentua. Paikkoja saattaa kuitenkin olla vielä vapaana
Järjestin - nuorisoalan järjestökentän tiedontuotanto
12.10.2023 klo 10.00-11.00 Verkkotapahtuma
Tule tutustumaan Järjestimeen, nuorisoalan järjestökentälle kehitettyyn tiedontuotantojärjestelmään!
Tilaisuudessa esitellään nuorisoalan järjestöjen käyttöön kehitetyn, maksuttoman Järjestimen toimintoja ja kerrotaan kehitystyön taustoista. Järjestimen pilotointi aloitettiin syksyllä 2023 ja ensimmäinen tiedonkeruuvuosi on tulossa vuonna 2024. Järjestimessä kerätään tietoa järjestön perustiedoista ja toiminnasta, minkä lisäksi järjestöt voivat itse tehdä kyselyitä monipuolisella kyselytyökalulla tai hyödyntää jo valmiita kyselypohjia. Järjestimen sisällöissä on huomioitu muun muassa OKM:n valtionavustushakemuksen ja –selvityksen sisältöjä ja aiemmin järjestökentälle tehtyjä kyselyitä.
Järjestimessä kerätty tieto jää järjestön käyttöön. Tietoa voidaan hyödyntää muun muassa järjestön rahoitus- ja hankehaussa, strategisessa työskentelyssä, toimintakertomuksen tietojen koostamisessa ja vaikuttavuuden osoittamisessa. Aikasarjojen avulla järjestöt voivat seurata oman järjestönsä toiminnan kehittymistä. Järjestimessä kerättyä tietoa visualisoidaan kootusti nuorisotilastot.fi -sivustolla käytännön nuorisotyön ja päätöksenteon tueksi.

Tilaisuus on suunnattu kaikille nuorisoalan järjestötoimijoille sekä Järjestimen toiminnasta kiinnostuneille. Tilaisuudessa osaamiskeskus Kentaurin / Humanistinen ammattikorkeakoulun asiantuntija Niina Autiomäki esittelee Järjestimen toimintaa ja kertoo sen tarjoamista mahdollisuuksista järjestöjen tiedon tuotantoon. Keskustelua johdattelee nuorisoalan kattojärjestö Allianssin palvelujohtaja Tuija Kautto.
Lisätietoja
Tuija Kautto, palvelujohtaja
tuija.kautto@nuorisoala.fi
044 416 5212
tuija.kautto@nuorisoala.fi
044 416 5212
Tapahtumassa noudatetaan turvallisemman tilan periaatteita, joihin voit tutustua etukäteen tästä.
Tilaisuus järjestetään suomeksi.