Etsimme positiivisia ilmiöitä asunto-osakeyhtiöiden toimintaympäristöstä
Etsimme Pirkanmaan alueelta:
Vuoden korjaushanke
Kiinteistöliitto Pirkanmaa kutsuu taloyhtiötä kertomaan onnistuneesta korjaushankkeestaan. Etsimme taloyhtiötä, joka on toteuttanut peruskorjaus- tai -parannushankkeen esimerkillisesti. Arvioinnissa painotetaan erityisesti asukaslähtöisyyttä, innovatiivisuutta, energia- ja ympäristönäkökulmia sekä kiinteistön arvon huomioimista. Voittajan valitsee Kiinteistöliitto Pirkanmaa ry:n hallituksen työvaliokunta.
Vuoden taloyhtiöpuheenjohtaja
Taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja huolehtii ja valvoo, että hallitus täyttää sille kuuluvat tehtävät. Taloyhtiön puheenjohtajan vastuulle on säädetty muutamia lakimääräisiä tehtäviä, niistä tärkeimpänä hallituksen koolle kutsuminen aina tarvittaessa yhtiön asioiden niin vaatiessa. Toimiminen puheenjohtajana on vastuullista ja arvokasta työtä taloyhtiön hyväksi.
Onko taloyhtiössäsi puheenjohtaja, joka on tehtävässään tunnollinen ja osakkaita osallistava viestijä? Etsimme puheenjohtajaa, joka on kokemuksensa ja osaamisensa avulla toiminut tehtävässään yhtiön parhaaksi yhteisöllisyyttä edistäen. Palkittavan puheenjohtajan valitsee Kiinteistöliitto Pirkanmaa ry:n hallituksen työvaliokunta.
Voittajat julkaistaan Pirkanmaan Taloyhtiöpäivässä 31.10.2023. Ehdota palkittavaa tahoa lyhyesti ja ytimekkäästi perustellen 16.10.2023 mennessä. Jokaiselle ilmiantajalle lähetetään kiitokseksi Kiinteistömedia Oy:n kirjalahja.
Valtakunnalliset huomiot vuonna 2024
Keväällä 2024 valitaan Suomen vuoden taloyhtiöpuheenjohtaja sekä vuoden taloyhtiöteko Helsingin Taloyhtiö2024-tapahtuman yhteydessä. Pirkanmaalla vuonna 2023 huomiotavat tahot ovat kandidaatteja valtakunnallisia huomionosoituksia myönnettäessä. Tunnustuksen lisäksi Suomen vuoden taloyhtiöpuheenjohtaja saa noin 2.000 euron arvoisen palkinnon.