Siirry sisältöön
Tiistain rinnakkaissessiot

TIISTAIN RINNAKKAISSESSIOT

Tiistaille 28.4. osallistujat valitsevat kolme rinnakkaissessiota:

  • klo 13.15–14.00 yksi työpaja/luento
  • klo 14.15–15.00 yksi työpaja/luento
  • klo 15.30–16.15 yksi työpaja/luento

Rinnakkaissessioista osa on toiminnallisia työpajoja ja osa luentoja. Muutamia toiminnallisia työpajoja järjestetään myös ulkona Seinäjoki Areenan välittömässä läheisyydessä. Ennen viimeistä työpajaa ohjelmassa on iltapäiväkahvit ja näyttelyosastoon tutustuminen.

TIISTAI 28.4.2020

RINNAKKAISSESSIO 1

klo 13.15–14.00

Välittävä toimintakulttuuri (luento)
Maija Lanas

Luennolla keskustellaan konkreettisten esimerkkien kautta välittävästä toimintakulttuurista opetus- tai kasvatusyhteisössä. Luennolla pohditaan, miksi välittäminen on yhteisössä tärkeää, mitä se käytännössä tarkoittaa, ja mitä on tärkeää huomioida oppilaiden tai henkilökunnan näkökulmasta, kun rakennetaan välittävää toimintakulttuuria. Ota rento asento ja tule mukaan keskustelemaan ja kertomaan myös omia kokemuksia välittävästä toimintakulttuurista.

Tekoäly – uhka vai mahdollisuus? (luento)
Hannu Moilanen

Asiantuntijoiden mukaan 65 % tänä vuonna koulunsa aloittavista lapsista päätyy ammatteihin, joita ei ole vielä olemassa. Tekoäly, automatisaatio ja robotit muuttavat maailmaa kiihtyvällä tahdilla. Hannu Moilanen on työskennellyt Jyväskylän yliopiston it-tiedekunnan hankkeissa, joissa on tutkittu tekoälyteknologioiden mahdollisuuksia terveydenhuollossa ja koulussa. Voisiko tekoäly edistää oppilaiden hyvinvointia ja oppimista ja jopa ehkäistä syrjäytymistä? Työpajassa esitellään jo olemassaolevia tekoäly-sovelluksia sekä kurkistetaan kehitteillä oleviin koulusovelluksiin. Miltä koulu voisi näyttää vuonna 2030?

Pakohuonepeli (toiminnallinen)
Mira Ilmola, Teija Vaarala ja Heikki Alatalo, Ammattiopisto Lappia

Työpajana on pedagoginen pakohuonepeli, jonka sisältö tarkentuu myöhemmin.
Osallistujat ovat aktiivisessa roolissa ja pääsevät itse ratkaisemaan pakohuonepeliä. Osallistujat eivät tarvitse mitään erityistä välineistöä eikä erityisvaatetusta.

Motoriset taidot – havainnoinnista oppimisen tukemiseen (keskustelu)
Piritta Asunta, tutkija, LitT, LIKES. Mukana työpajan keskusteluja fasilitoimassa ovat Johanna Pekkanen ja Pilvi Tuomola, Innostun liikkumaan / Motorisen oppimisen vaikeudet -yksikkö, Suomen CP-liitto

Mitä jos huoli lapsen tai nuoren motorisesta osaamisesta ja oppimisesta herää? Tunnistatko lapsen tai nuoren ryhmästäsi, joka hyötyisi motorisen oppimisen tukemisesta? Mitä motoristen taitojen tukemisesta olisi hyvä tietää? Tule saamaan uusia ideoita ja lisäämään ymmärrystäsi motoristen taitojen havainnoinnista, arvioinnista sekä oppimisen tukemisesta. Jos haluat syventää osaamistasi käytännössä ja saada lisää tietoa soveltuvista menetelmistä, tämän alustuksen jatkoksi suositellaan työpajaa Käytännön menetelmät ja keinot motoristen taitojen havainnointiin ja oppimisen tukemiseen.

Kasvattajat ja vanhemmat lapsen liikunnan ja motorisen kehityksen tukena (luento)
Donna Niemistö ja Arto Laukkanen

Aikuisten tiedetään vaikuttavan lasten liikkumiseen ja motoriseen kehitykseen. Tässä työpajassa avataan uusimpien tutkimusten kautta kasvattajan ja vanhemman moninaista roolia lasten liikunnan edistäjänä. Työpajassa keskitytään erityisesti liikkumisympäristöön ja sosiaaliseen vuorovaikutukseen liittyviin tekijöihin ja niiden muokkaamiseen suotuisaksi lapsen liikuntataitojen oppimisen ja liikuntatottumusten kehittymisen kannalta. Luvassa interaktiivinen luento, jossa pääset osallistumaan kevyesti liikkuen ja keskustellen.

"So You Think You Can Muuv?" (toiminnallinen)
Kansallisbaletti

Vauhdikas 5.–9.-luokille suunnattu, klassista balettia ja street-lajeja yhdistävä tanssityöpaja koostuu 10 min esityksestä ja pienryhmätyöskentelystä. Työpajan aikana osallistujat pääsevät opettelemaan koreografiaa ja kehittelemään omia liikkeitään yhdessä tanssijoiden kanssa. Työpajassa osallistuja saa kokemuksen siitä, miten tanssin keinoin voi haastaa itsensä fyysisesti, oppia työskentelemään ryhmässä ja ylittää ennakkoluuloja sekä ruokkia luovuutta. Työpajan vetää viisi ammattitanssijaa, ja teknisestä toteutuksesta kaksi Kansallisoopperan teknikkoa. Tanssityöpaja on kiertänyt kouluja 2014 lähtien ja on saanut erittäin suuren suosion niin lasten kuin opettajienkin keskuudessa.

Lillin liikuntatarinat (toiminnallinen)
Satu-Maria Ruotsalainen ja Johanna Silvius

Miltä kuulostaa hypähtää Lillin liikuntatarinoiden maailmaan, laukkaamaan sanomalehtikeppihevosilla, ajamaan ralliautolla ja kaatamaan nenällä taikasieniä? Työpaja pohjautuu saman nimisen kirjan sisältöön, jossa sukelletaan Lillin toiminnallisten tarinoiden matkassa lasten liikunnan maailmaan hyödyntäen arkisia tavaroita ja kierrätysmateriaaleja liikuntavälineinä. Luvassa rutkasti liikunnan iloa ja riemua sekä käytännönkokemuksia, kuinka harjoitteita voi toteuttaa liikuntaprojektina varhaiskasvatuksessa!

Osallistujana voit olla aktiivinen ja kokeileva, mutta et tarvitse välttämättä liikuntavarusteita. Teemme lyhyitä käytännön demoja ja tutustumme siihen, kuinka liikuntatarinoita on toteutettu projektimuotoisena varhaiskasvatuksessa.

Peppu irti penkistä (toiminnallinen)
Sari Salo

Tutustumme toiminnalliseen oppimiseen itse salissa leikkien ja pelaten Peppu irti penkistä ja Digihiki-kirjojen leikkejä. Ota kirjat mukaan muistiinpanojen tekemistä varten, sillä saatamme leikkiä kirjojen leikeistä eri variaatioita.
Kouluttaja tuo mukaan kaiken tarvittavan leikkimateriaalin, mutta jos mahdollista, niin lataa valmiiksi tablettiin/kännykkään ainakin QR-koodilukija (jos sinulla on Applen laite, voit ladata myös Post it -sovelluksen ja Figmentin).

Sosiaalinen sirkus elämätaitojen tukena (toiminnallinen)
Erityisliikunnan opettaja Erwin Borremans, PhD., Ammattiopisto Live

Työpajan tavoitteena on perehdyttää (erityistä tukea tarvitsevien) oppijoiden kanssa työskentelevää opetus- ja ohjaushenkilöstöä sosiaalisen sirkuksen menetelmän hyödyntämiseen. Tavoitteena on esitellä työskentelytapoja ja harjoituksia, joilla vahvistetaan oppijoiden kehonhahmotusta, itsetuntemusta ja vuorovaikutustaitoja erityisesti elämätaitoja silmällä pitäen. Työpajassa ollaan itse aktiivisia ja kokeillaan YHDESSÄ monipuolisesti erilaisia sosiaalisen sirkuksen liikuntamuotoja. Tervetuloa sirkustelemaan!

Sukupuolitietoisuus: Osuma – Osallistumalla osaamista (luento/toiminnallinen)
Mai Salmenkangas ja Riikka Wallin

Tervetuloa Osuma – Osallistamalla osaamista -hankkeen toiminnalliseen työpajaan, jossa pääset tuulettamaan ajatuksiasi ja tietojasi sukupuolitietoisuudesta. Työpajassa mm. pelataan LUODE-hankkeen kehittämää, liikkumista ja pakohuonepedagogiikkaa hyödyntävää Suuntamysteeripeliä. Onko sukupuolella merkitystä koulun liikuntatunneilla tai muussa nuorten liikkumisessa? Miten voin huomioida sukupuolten moninaisuuden opiskeluympäristöissä? Pajan vetäjinä toimivat Sukupuolisensitiivinen hanketyö -oppaan kirjoittajat Mai Salmenkangas ja Riikka Wallin Metropolia Ammattikorkeakoulusta. Työpajan osallistujat saavat halutessaan painetun oppaan itselleen.

Pulssi liikuttaa jo ennen koulupäivän alkua! (toiminnallinen)
Jenni Sillanpää ja Kaisa Kankanen (luokanopettajat Tavastilan koulusta, Kotkasta) 

Korkeasykkeinen 20 min liikuntatuokio aamulla saa Tavastilan koululla Kotkassa oppilaat hereille. Lyhyestä pulssituokiosta on koululla erittäin hyviä kokemuksia. Tutkimukset Ruotsista, Tanskasta ja Yhdysvalloista osoittavat, että aamuinen hikiliikunta vaikuttaa myönteisesti oppimiseen, jaksamiseen ja itsetuntoon. Työpajassa pääset itse pulssaamaan ja hikoilemaan. Osallistuja liikkuu omien kykyjen mukaisesti, hikitakuu eli jumppavarustus, juomapullo, pyyhe ja mahdollisesti jumppapatja mukaan.

Hankkeet haltuun – vinkit hallinnointiin ja onnistumiseen (varhaiskasvatus, luento)
Ulla Silventoinen, liikuntatoimen ylitarkastaja, Pohjois-Suomen aluehallintovirasto ja Nina Korhonen, Liikkuva varhaiskasvatus -ohjelma

Työpajassa käydään läpi liikkuva varhaiskasvatushankkeiden hallinnointiin liittyviä asioita ja kerrataan kriittiset menetystekijät hankkeiden onnistumisten kannalta. Hankkeita muistutetaan raportoinnista, kirjanpidosta ja hankkeen hyvästä hallinnoinnista. Lisäksi keskustellaan, millaista tukea hankkeille on saatavilla muun muassa Liikkuva varhaiskasvatus -ohjelman kautta. Osallistujien toivotaan esittävän kysymyksiä hallinnointiin ja hankkeisiin liittyen.

Liikuntalorut – loruloikkaa! (toiminnallinen)
Elina Pulli

Loruloikkaa! on toiminnallinen paja, jossa käytetään liikkumaan houkuttelevia loruja hauskasti ja koko kehoa kieputellen. Lorujen sisältöjä tarkastellaan liikkumaan oppimisen ja kielen oppimisen näkökulmista. Osallistujat saavat mukaansa paperille printatut lorukortit, joita on helppo käyttää päivittäisessä toiminnassa lasten kanssa. Pajassa ei tule hiki, mutta pukeudu niin, että sinun on helppo liikkua.

Nykytilan arviointi -klinikka (luento)
Katariina Kämppi ja Virpi Inkinen

Nykytilan arviointi on itsearviointityökalu liikunnallisen toimintakulttuurin suunnittelun, kehittämisen ja arvioinnin tueksi. Mitä hyötyä nykytilan arvioinnista on yksiköille tai kunnille? Miten tuloksia on mahdollista tulkita ja hyödyntää? Kuinka arvioinnin täyttäminen kannattaa organisoida? Nykytilan arviointi -klinikassa saat apuja muun muassa näihin kysymyksiin.

Perinneleikit – Leikkien liikkuu ja oppii huomaamatta (koulu, ulkotyöpaja)
Isa Pelto, leikki-innovaattori

Perinneleikit ry:n leikki-innovaattori jakaa kokemuksiaan ja hyväksi havaitsemiaan leikkejä sovellettavaksi matematiikan, äidinkielen ja vieraan kielen tunneilla. Leikit taipuvat moneksi ja sopivat oikein sovellettuna mainiosti kaikille luokkatasoille. Ole paikalla mieli avoimena ja muista leikkiä mukana. "Leikkien liikkuu ja oppii huomaamatta" pätee myös meihin aikuisiin.
Voi olla aktiivinen ja liikkuva. Osallistua voit myös vain sivusta katsomalla, mutta silloin työpajan ydin jää kokematta. Osallistua voi aivan normaaleissa arkivaatteissa. Toki korkokengät on huono idea.

Koulu kartalla – suunnistaen lisää liikettä (ulkotyöpaja)
Timo Saarinen, Suunnistusliitto

Tule tutustumaan ja kokeilemaan itse erilaisia suunnistustaitojen opettamiseen soveltuvia harjoituksia. Uusia ideoita ja liikettä tunneille mm. labyrintti- ja tötsäsuunnistuksella. Pajassa hyödynnetään myös Emit-leimausjärjestelmää sekä Koulu kartalla -hankkeen materiaaleja. Paja toteutetaan ulkona, joten siihen soveltuva varustus. Parhaiten oppii itse kokeilemalla, joten siihen on syytä varautua.

Lautapelit liikunnaksi (varhaiskasvatus ja alakoulu, ulkotyöpaja)
Niko Leppä

Lautapelit liikunnaksi -työpaja on toiminnallinen työpaja, jossa kokeillaan liikunnallisia lautapelejä. Liikunnalliset lautapelit ovat tuttujen lautapelien ideoihin nojaavia liikuntapelejä. Kaikille avoimen liikunnan saloihin päästään siis itse liikkumalla ja keskustelutehtävillä viedään ajatukset ja idea käytäntöön. Koulutus tarjoaa kaikille avoimen liikunnan vinkkejä varhaiskasvatuksesta perusopetuksen kautta toiselle asteelle. Lautapelit liikunnaksi -konseptin konkreettisia pelejä voi käyttää esimerkiksi toiminnallisen oppimisen, matalan kynnyksen liikunnan ja ryhmäytymisen välineinä. Osallistujat saavat pajan sisällön lisäksi muitakin vinkkejä, joita he voivat hyödyntää arjessaan. Työpajat ovat tavoittaneet jo tuhansia opetus- ja kasvatusalan ammattilaista ympäri Suomea. Ota mukaasi vaatetus, jossa sinun on mukava liikuskella.

Parkouria kouluun ja oppilaitoksiin (ulkotyöpaja)
Ville Laine, Suomen Parkour ry

Mitä ominaisuuksia parkour kehittää, ja mitä sen avulla voidaan harjoitella? Voiko parkourilla tavoittaa kaikkein vähiten liikkuvat lapset ja nuoret? Pitäisikö kouluissa hyppiä enemmän seinille? Muun muassa näitä kysymyksiä pohdimme parkourdemolla harjoittelun lomassa. Aihetta lähestytään erilaisten parkouraiheisten liikuntapelien ja -leikkien kautta, jotka on suoraan vietävissä lasten, nuorten ja aikuisten liikuntakasvatukseen. Parkourdemolla liikutaan Seinäjoki-areenan lähiympäristössä, joten varaa sään mukaiset liikuntavarusteet. Demolle voi osallistua myös seuraamalla. Demolle osallistuneille jaetaan kattava videopohjainen parkour-oppimateriaali sähköisesti.

Ilo kasvaa ulkona (ulkotyöpaja)
Virpi Jussila Sykli ja Tuija Laitinen, Suomen Latu

Ilo kasvaa ulkona -työpajassa tutustutaan luonnon tarjoamiin erilaisiin toimintamahdollisuuksiin niin varhaiskasvatuksessa kuin esi- ja alkuopetuksessa. Aihetta lähestytään käytännönläheisesti, toiminnallisen ja liikunnallisen oppimisen näkökulmasta. Luontoleikit, lähiluontoon tutustuminen ja luonnossa toteutettavat tehtävät osallistavat lapsia ja tukevat luontaisesti vuorovaikutusta sekä monipuolisten motoristen taitojen kehittymistä. Valmistaudu itse liikkumaan ja osallistumaan. Vaatetus säänmukaiset ulkovaatteet.

Lukemaan ja kirjoittamaan oppiminen ulkoluokassa (1–2 luokat, ulkotyöpaja)
Anniina Hakkarainen

Lukemaan ja kirjoittamaan oppiminen ovat keskeinen osa ensimmäistä luokkaa. Miten lukemista ja kirjoittamisen taitoja vahvistetaan ulkona opiskeltaessa ilman kirjoja, vihkoja ja kyniä? Työpajassa tutustutaan itse kokeillen toiminnallisiin peleihin ja leikkeihin, joita voidaan ekaluokkalaisten kanssa hyödyntää lukemisen ja kirjoittamisen opettelussa ulkona.

Amazing Learning Race (ulkotyöpaja)
Juha-Matti Matilainen

Amazing Learning Race on TV:stä tuttua Amazing Race-ohjelmaa matkiva hauska kisa, jossa yhdistyy liikkuminen ja oppiminen. Työpaja on jo useissa aikaisemmissa seminaareissa ollut mukana School Race-nimisenä suosittuna koulumaailmaan suunnattuna kisana. Nyt huomioon on otettu myös varhaiskasvatus ja toinen aste, mutta perusidea on sama. Työpajassa kisataan läpi yksi leikkimielinen kisa, jossa on esimerkkejä tehtävistä kaikille asteille. Tavoitteena on, että jokainen osaisi itse jatkossa toteuttaa kisan, johon liikkumisen lisäksi on helppo kytkeä haluamiaan tehtäviä, ongelmia, oppiaineita tai opiskeltavia asioita eli periaatteessa mitä tahansa. Kisan suunnittelu tämän jälkeen on helppoa ja sen toteuttaminen hauskaa. Vaikka työpajassa liikutaan, niin liikuntavarustus ei ole välttämätön. Kilpailuhenkisille voi kuitenkin lämmin tulla...

TIISTAI 28.4.2020

RINNAKKAISSESSIO 2

klo 14.15–15.00

Yksilöllinen huomiointi (luento)
Kaisa Wallinheimo

Mitä, miten ja miksi meitä liikuttavat erilaiset asiat? Mikä merkitys on sillä, että tavoitteiden, toiminnan ja motivaation rakentaminen on osallistavaa ja perustuu itselle tärkeisiin ja merkityksellisiin asioihin? Tule mukaan pohtimaan ja rakentamaan kompassia ja karttaa yksilöllisen hyvinvoinnin polulle.

LitM Kaisa Wallinheimo toimi yli 20 vuotta liikunnan ja terveystiedon opettajana ja urheiluvalmentajana ennen kuin siirtyi työhyvinvointivalmentajaksi rakentamaan yhdyspintaa terveyden ja hyvinvoinnin välille. Hyvinvointi on muuttuva voimavara, joka kuuluu ihan jokaiselle. Luennolla lähestytään omia tavoitteita ja valintoja erilaisten tehtävien muodossa, joita voi hyödyntää itsensä kehittämisessä tai työyhteisön/oppilasluokan motivoinnissa. Yksilöllisyyttä lähestytään kiinalaista sananlaskua mukaillen: "Jos haluat korkealle, aloita alhaalta, jos haluat kauas, aloita läheltä."

Lukion uudistuneet opetussuunnitelman perusteet edistävät hyvinvointia ja liikunnallista toimintakulttuuria (luento)  
opetusneuvos Matti Pietilä, Opetushallitus

Lukion opetussuunnitelman perusteet ovat uudistuneet ja uudet perusteet otetaan käyttöön vuonna 2021. Liikunnallinen toimintakulttuuri lisää motivaatiota elämänmittaiseen liikunnallisuuteen ja luo rakenteita liikkumiseen lukion arjessa. Tule kuuntelemaan miten hyvinvointia ja liikunnallista toimintakulttuuria edistetään LOPS2021-perusteissa ja saamaan ideoita Liikkuva opiskelu -toiminnan hyödyntämisestä opiskelijoiden liikkumisen ja jaksamisen tukena.

Pakohuonepeli (toiminnallinen)
Mira Ilmola, Teija Vaarala ja Heikki Alatalo, Ammattiopisto Lappia

Työpajana on pedagoginen pakohuonepeli, jonka sisältö tarkentuu myöhemmin.
Osallistujat ovat aktiivisessa roolissa ja pääsevät itse ratkaisemaan pakohuonepeliä. Osallistujat eivät tarvitse mitään erityistä välineistöä eikä erityisvaatetusta.

Yläkoululaisten osallistaminen ja motivointi (luento)
Timo Kukkonen ja Sanni Riihivuori

Tule kuuntelemaan ja keskustelemaan mahdollisuuksista, miten yläkoululaisia saadaan osallistettua koulupäivän aikaisen liikunnan järjestämiseen ja liikkumaan. Esimerkkitapauksena valotamme Kontiolahden koulun ratkaisuja oppilaiden motivoimiseksi. Kuunnellen, keskustellen ja ideoiden – ratkaisuja motivointiin ja kannustavaan ilmapiiriin.
 
Kasvattajat ja vanhemmat lapsen liikunnan ja motorisen kehityksen tukena (luento)
Donna Niemistö ja Arto Laukkanen

Aikuisten tiedetään vaikuttavan lasten liikkumiseen ja motoriseen kehitykseen. Tässä työpajassa avataan uusimpien tutkimusten kautta kasvattajan ja vanhemman moninaista roolia lasten liikunnan edistäjänä. Työpajassa keskitytään erityisesti liikkumisympäristöön ja sosiaaliseen vuorovaikutukseen liittyviin tekijöihin ja niiden muokkaamiseen suotuisaksi lapsen liikuntataitojen oppimisen ja liikuntatottumusten kehittymisen kannalta. Luvassa interaktiivinen luento, jossa pääset osallistumaan kevyesti liikkuen ja keskustellen.

"So You Think You Can Muuv?" (toiminnallinen)
Kansallisbaletti

Vauhdikas 5.–9.-luokille suunnattu, klassista balettia ja street-lajeja yhdistävä tanssityöpaja koostuu 10 min esityksestä ja pienryhmätyöskentelystä. Työpajan aikana osallistujat pääsevät opettelemaan koreografiaa ja kehittelemään omia liikkeitään yhdessä tanssijoiden kanssa. Työpajassa osallistuja saa kokemuksen siitä, miten tanssin keinoin voi haastaa itsensä fyysisesti, oppia työskentelemään ryhmässä ja ylittää ennakkoluuloja sekä ruokkia luovuutta. Työpajan vetää viisi ammattitanssijaa, ja teknisestä toteutuksesta kaksi Kansallisoopperan teknikkoa. Tanssityöpaja on kiertänyt kouluja 2014 lähtien ja on saanut erittäin suuren suosion niin lasten kuin opettajienkin keskuudessa.

Lillin liikuntatarinat (toiminnallinen)
Satu-Maria Ruotsalainen ja Johanna Silvius

Miltä kuulostaa hypähtää Lillin liikuntatarinoiden maailmaan, laukkaamaan sanomalehtikeppihevosilla, ajamaan ralliautolla ja kaatamaan nenällä taikasieniä? Työpaja pohjautuu saman nimisen kirjan sisältöön, jossa sukelletaan Lillin toiminnallisten tarinoiden matkassa lasten liikunnan maailmaan hyödyntäen arkisia tavaroita ja kierrätysmateriaaleja liikuntavälineinä. Luvassa rutkasti liikunnan iloa ja riemua sekä käytännönkokemuksia, kuinka harjoitteita voi toteuttaa liikuntaprojektina vahaiskasvatuksessa!

Osallistujana voit olla aktiivinen ja kokeileva, mutta et tarvitse välttämättä liikuntavarusteita. Teemme lyhyitä käytännön demoja ja tutustumme siihen, kuinka liikuntatarinoita on toteutettu projektimuotoisena varhaiskasvatuksessa.

Peppu irti penkistä (toiminnallinen)
Sari Salo

Tutustumme toiminnalliseen oppimiseen itse salissa leikkien ja pelaten Peppu irti penkistä ja Digihiki-kirjojen leikkejä. Ota kirjat mukaan muistiinpanojen tekemistä varten, sillä saatamme leikkiä kirjojen leikeistä eri variaatioita.
Kouluttaja tuo mukaan kaiken tarvittavan leikkimateriaalin, mutta jos mahdollista, niin lataa valmiiksi tablettiin/kännykkään ainakin QR-koodilukija(jos sinulla on Applen laite, voit ladata myös Post it -sovelluksen ja Figmentin).
*Työpajan sisältö on suurin piirtein sama kuin Tampereen- ja Jyväskylän Liikkuva koulu- seminaareissa.

Sosiaalinen sirkus elämätaitojen tukena (toiminnallinen)
Erityisliikunnan opettaja Erwin Borremans, PhD., Ammattiopisto Live

Työpajan tavoitteena on perehdyttää (erityistä tukea tarvitsevien) oppijoiden kanssa työskentelevää opetus- ja ohjaushenkilöstöä sosiaalisen sirkuksen menetelmän hyödyntämiseen.
Tavoitteena on esitellä työskentelytapoja ja harjoituksia, joilla vahvistetaan oppijoiden kehonhahmotusta, itsetuntemusta ja vuorovaikutustaitoja erityisesti elämätaitoja silmällä pitäen. Työpajassa ollaan itse aktiivisia ja kokeillaan YHDESSÄ monipuolisesti erilaisia sosiaalisen sirkuksen liikuntamuotoja. Tervetuloa sirkustelemaan!

Lukuliike (luento)
Pia Lumme ja Kaisa Blomberg

Lukeminenko tylsää? Ei! Tulee kuulemaan OPH:n Lukuliikkeestä ja saamaan monipuolisia käytännön vinkkejä lukemaan innostamiseen ja luettujen kirjojen käsittelyyn. Pia Lumme Lukuliikkeestä ja luokanopettaja Kaisa Blomberg Jyrängön koulusta johdattavat motivoivalla tavalla sinut lukemisen mielenkiintoiseen maailmaan.

Oppimista liikkumalla – Toiminnallisen opettamisen vinkit toiselle asteelle (toiminnallinen)
Susanna Takalo ja Niina Loukkola
Akateemisten aineiden opetukseen integroidun liikkeen tarkoituksena on vaikuttaa myönteisesti opiskelijan vireystilaan ja edistää oppimista. Opetustyössä integroinnin haasteena on opettajan usein kokema aika- ja resurssipula. Tässä työpajassa kokeillaan aineenopettajien opetuksessaan käyttämiä, eri oppiaineisiin helposti sovellettavia, toiminnallisen opetuksen malleja. Pajassa hyödynnetään Oppimista liikkumalla -hankkeessa saatuja tuloksia toiminnallisesta opetuksesta aineenopetuksessa. Luvassa toimivia malleja ilman mittavia etukäteisvalmisteluja!

Hankkeet haltuun – vinkit hallinnointiin ja onnistumiseen (liikunnallisen elämäntavan hankkeet, luento)
Ulla Silventoinen, liikuntatoimen ylitarkastaja, Pohjois-Suomen aluehallintovirasto

Työpajassa käydään läpi liikunnallisen elämäntavan hankkeiden hallinnointiin liittyviä asioita ja kerrataan kriittiset menetystekijät hankkeiden onnistumisten kannalta. Hankkeita muistutetaan raportoinnista, kirjanpidosta ja hankkeen hyvästä hallinnoinnista. Lisäksi keskustellaan, millaista tukea hankkeille on saatavilla eri ohjelmien kautta. Osallistujien toivotaan esittävän kysymyksiä hallinnointiin ja hankkeisiin liittyen.

Liikuntalorut – loruloikkaa (toiminnallinen)
Elina Pulli

Loruloikkaa! on toiminnallinen paja, jossa käytetään liikkumaan houkuttelevia loruja hauskasti ja koko kehoa kieputellen. Lorujen sisältöjä tarkastellaan liikkumaan oppimisen ja kielen oppimisen näkökulmista. Osallistujat saavat mukaansa paperille printatut lorukortit, joita on helppo käyttää päivittäisessä toiminnassa lasten kanssa. Pajassa ei tule hiki, mutta pukeudu niin, että sinun on helppo liikkua.

Nykytilan arviointi -klinikka (luento)
Katariina Kämppi ja Virpi Inkinen

Nykytilan arviointi on itsearviointityökalu liikunnallisen toimintakulttuurin suunnittelun, kehittämisen ja arvioinnin tueksi. Mitä hyötyä nykytilan arvioinnista on yksiköille tai kunnille? Miten tuloksia on mahdollista tulkita ja hyödyntää? Kuinka arvioinnin täyttäminen kannattaa organisoida?
Nykytilan arviointi -klinikassa saat apuja muun muassa näihin kysymyksiin.

Perinneleikit - Leikkien liikkuu ja oppii huomaamatta (koulu, ulkotyöpaja)
Isa Pelto, leikki-innovaattori

Perinneleikit ry:n leikki-innovaattori jakaa kokemuksiaan ja hyväksi havaitsemiaan leikkejä sovellettavaksi matematiikan, äidinkielen ja vieraan kielen tunneilla. Leikit taipuvat moneksi ja sopivat oikein sovellettuna mainiosti kaikille luokkatasoille. Ole paikalla mieli avoimena ja muista leikkiä mukana. "Leikkien liikkuu ja oppii huomaamatta" pätee myös meihin aikuisiin.
Voi olla aktiivinen ja liikkuva. Osallistua voit myös vain sivusta katsomalla, mutta silloin työpajan ydin jää kokematta. Osallistua voi aivan normaaleissa arkivaatteissa. Toki korkokengät on huono idea.

Koulu kartalla – suunnistaen lisää liikettä (ulkotyöpaja)
Timo Saarinen, Suunnistusliitto

Tule tutustumaan ja kokeilemaan itse erilaisia suunnistustaitojen opettamiseen soveltuvia harjoituksia. Uusia ideoita ja liikettä tunneille mm. labyrintti- ja tötsäsuunnistuksella. Pajassa hyödynnetään myös Emit-leimausjärjestelmää sekä Koulu kartalla -hankkeen materiaaleja. Paja toteutetaan ulkona, joten siihen soveltuva varustus. Parhaiten oppii itse kokeilemalla, joten siihen on syytä varautua.

Lautapelit liikunnaksi (varhaiskasvatus ja alakoulu, ulkotyöpaja)
Niko Leppä

Lautapelit liikunnaksi -työpaja on toiminnallinen työpaja, jossa kokeillaan liikunnallisia lautapelejä. Liikunnalliset lautapelit ovat tuttujen lautapelien ideoihin nojaavia liikuntapelejä. Kaikille avoimen liikunnan saloihin päästään siis itse liikkumalla, ja keskustelutehtävin viedään ajatukset ja idea käytäntöön. Koulutus tarjoaa kaikille avoimen liikunnan vinkkejä varhaiskasvatuksesta perusopetuksen kautta toiselle asteelle. Lautapelit liikunnaksi -konseptin konkreettisia pelejä voi käyttää esimerkiksi toiminnallisen oppimisen, matalan kynnyksen liikunnan ja ryhmäytymisen välineinä. Osallistujat saavat pajan sisällön lisäksi muitakin vinkkejä, joita he voivat hyödyntää arjessaan. Työpajat ovat tavoittaneet jo tuhansia opetus- ja kasvatusalan ammattilaista ympäri Suomea. Ota mukaasi vaatetus, jossa sinun on mukava liikuskella.

Parkouria kouluun ja oppilaitoksiin (ulkotyöpaja)
Ville Laine, Suomen Parkour ry

Mitä ominaisuuksia parkour kehittää, ja mitä sen avulla voidaan harjoitella? Voiko parkourilla tavoittaa kaikkein vähiten liikkuvat lapset ja nuoret? Pitäisikö kouluissa hyppiä enemmän seinille? Muun muassa näitä kysymyksiä pohdimme parkourdemolla harjoittelun lomassa. Aihetta lähestytään erilaisten parkouraiheisten liikuntapelien ja -leikkien kautta, jotka on suoraan vietävissä lasten, nuorten ja aikuisten liikuntakasvatukseen. Parkourdemolla liikutaan Seinäjoki-areenan lähiympäristössä, joten varaa sään mukaiset liikuntavarusteet. Demolle voi osallistua myös seuraamalla. Demolle osallistuneille jaetaan kattava videopohjainen parkour-oppimateriaali sähköisesti.

Ilo kasvaa ulkona (ulkotyöpaja)
Virpi Jussila Sykli ja Tuija Laitinen, Suomen Latu

Ilo kasvaa ulkona -työpajassa tutustutaan luonnon tarjoamiin erilaisiin toimintamahdollisuuksiin niin varhaiskasvatuksessa kuin esi- ja alkuopetuksessa. Aihetta lähestytään käytännönläheisesti, toiminnallisen ja liikunnallisen oppimisen näkökulmasta. Luontoleikit, lähiluontoon tutustuminen ja luonnossa toteutettavat tehtävät osallistavat lapsia ja tukevat luontaisesti vuorovaikutusta sekä monipuolisten motoristen taitojen kehittymistä.  Valmistaudu itse liikkuvaan ja osallistumaan. Vaatetus säänmukaiset ulkovaatteet, työpaja pidetään ulkona.

Ulkoluokka – Metsämatikkaa ja lukujonotaitoja (1–3 luokat, ulkotyöpaja)
Anniina Hakkarainen

Koulun piha ja metsä ovat erinomaisia paikkoja matematiikan opiskeluun. Ulkona oppiessa oppilailla on mahdollisuus liikkua ja kokea matematiikkaa koko kehollaan. Hyvät lukujonotaidot ovat edellytys hyvälle laskutaidolle. Työpajassa harjoitellaan leikkien, pelaten ja liikkuen lukujonotaitoja.

Amazing Learning Race (ulkotyöpaja)
Juha-Matti Matilainen

Amazing Learning Race on TV:stä tuttua Amazing Race-ohjelmaa matkiva hauska kisa, jossa yhdistyy liikkuminen ja oppiminen. Työpaja on jo useissa aikaisemmissa seminaareissa ollut mukana School Race-nimisenä suosittuna koulumaailmaan suunnattuna kisana. Nyt huomioon on otettu myös varhaiskasvatus ja toinen aste, mutta perusidea on sama. Työpajassa kisataan läpi yksi leikkimielinen kisa, jossa on esimerkkejä tehtävistä näille kaikille asteille. Tavoitteena on, että jokainen osaisi itse jatkossa toteuttaa kisan, johon liikkumisen lisäksi on helppo kytkeä haluamiaan tehtäviä, ongelmia, oppiaineita tai opiskeltavia asioita, periaatteessa mitä tahansa. Kisan suunnittelu tämän jälkeen on helppoa ja sen toteuttaminen hauskaa. Vaikka työpajassa liikutaan, niin liikuntavarustus ei ole välttämätön. Kilpailuhenkisille voi kuitenkin lämmin tulla...

TIISTAI 28.4.2020

RINNAKKAISSESSIO 3

KLO 15.30–16.15

Keskustelua kehollisuudesta (luento)
Pekka Paappanen, rehtori ja Jaakko Heinimäki, ajattelija sekä kirjailija

Jaakko Heinimäki, tunnettu ajattelija ja kirjailija, sekä Pekka Paappanen, monessa mukana ollut rehtori, keskustelevat kehollisuudesta.
Kulkevatko keho ja mieli samaa matkaa? Mitä pitäisi ajatella aikamme kauneusihanteista? Onko laitteeton hyvinvointi aliarvostettua? Mitä tarkoittaa armollisuus kehoa kohtaan?
Heinimäen lähes sadasta julkaisuistaan yksi mielenkiintoisimmista teoksista käsittelee seitsemää kuolemansyntiä. Heinimäki on innostava keskustelija, jolla on jatkuvasti raikkaita ja tarkkanäköisiä huomioita ihmiselosta. Paappanen tarkastelee maailmanmenoa pilke silmäkulmassa mutta kuitenkin nöyrästi. Pitkä ura opettajana ja rehtorina antaa hänelle eväitä asettamaan ilmiöitä ja asioita mittasuhteisiin. Tule kuuntelemaan taatusti mielenkiitoista keskustelua näistä ja monista muista mielenkiintoisista ja ajankohtaisista aiheista.

Peppu irti penkistä (luento)
Sari Salo

Luennon aikana tutustumme toiminnallisiin menetelmiin käytännön oppimistilanteissa. Katsomme videoita ja valokuvia 3–4 luokan äidinkielen- ja matematiikan tunneilta sekä näemme myös, miten 6. luokan ruotsin opetusta toteutetaan toiminnallisesti. Kaikki kuvat ja videot on kuvattu Sarin oppitunneilla.
 
Pakohuonepeli (toiminnallinen)
Mira Ilmola, Teija Vaarala ja Heikki Alatalo, Ammattiopisto Lappia

Työpajana on pedagoginen pakohuonepeli, jonka sisältö tarkentuu myöhemmin.
Osallistujat ovat aktiivisessa roolissa ja pääsevät itse ratkaisemaan pakohuonepeliä. Osallistujat eivät tarvitse mitään erityistä välineistöä eikä erityisvaatetusta.

Liikettä ja hyvinvointia itselle tärkeiden asioiden avulla (luento)
Anu Kangasniemi  LitM,  PsT, terveyspsykologian erikoispsykologi

Työpajassa käsitellään itselle tärkeiden asioiden ja arvojen merkitystä motivaatiolle. Työpajassa kokeillaan harjoitteita, joiden avulla voidaan lisätä vähän liikkuvan nuoren motivaatiota itsestä huolehtimiseen. Paja on suunnattu yläkoulun, toisen asteen ja korkeakoulun opettajille ja muille nuorten kanssa toimiville tahoille.

Liikkuva opiskelu -kokeiluvaiheen opit haltuun (luento)
Johanna Kujala, Liikkuva opiskelu -ohjelma
 
Mitä opittiin Liikkuva opiskelu -kokeiluhankkeissa ja miten saatuja kokemuksia voisi hyödyntää omassa oppilaitoksessa? Tule kuulemaan ja keskustelemaan lukioiden ja ammatillisten oppilaitosten ratkaisuista opiskelijoiden fyysisen aktiivisuuden ja opiskelukyvyn lisäämiseen. Liikkuva opiskelu -kokeiluhankkeissa oli mukana 124 toisen asteen oppilaitosta vuosina 2017–2019.

"So You Think You Can Muuv?" (toiminnallinen)
Kansallisbaletti

Vauhdikas 5.–9.-luokille suunnattu, klassista balettia ja street-lajeja yhdistävä tanssityöpaja koostuu 10 min esityksestä ja pienryhmätyöskentelystä. Työpajan aikana osallistujat pääsevät opettelemaan koreografiaa ja kehittelemään omia liikkeitään yhdessä tanssijoiden kanssa. Työpajassa osallistuja saa kokemuksen siitä, miten tanssin keinoin voi haastaa itsensä fyysisesti, oppia työskentelemään ryhmässä ja ylittää ennakkoluuloja sekä ruokkia luovuutta. Työpajan vetää viisi ammattitanssijaa, ja teknisestä toteutuksesta kaksi Kansallisoopperan teknikkoa. Tanssityöpaja on kiertänyt kouluja 2014 lähtien ja on saanut erittäin suuren suosion niin lasten kuin opettajienkin keskuudessa.

Lillin liikuntatarinat (toiminnallinen)
Satu-Maria Ruotsalainen ja Johanna Silvius

Miltä kuulostaa hypähtää Lillin liikuntatarinoiden maailmaan, laukkaamaan sanomalehtikeppihevosilla, ajamaan ralliautolla ja kaatamaan nenällä taikasieniä? Työpaja pohjautuu saman nimisen kirjan sisältöön, jossa sukelletaan Lillin toiminnallisten tarinoiden matkassa lasten liikunnan maailmaan hyödyntäen arkisia tavaroita ja kierrätysmateriaaleja liikuntavälineinä. Luvassa rutkasti liikunnan iloa ja riemua sekä käytännönkokemuksia, kuinka harjoitteita voi toteuttaa liikuntaprojektina vahaiskasvatuksessa!

Osallistujana voit olla aktiivinen ja kokeileva, mutta et tarvitse välttämättä liikuntavarusteita. Teemme lyhyitä käytännön demoja ja tutustumme siihen, kuinka liikuntatarinoita on toteutettu projektimuotoisena varhaiskasvatuksessa.

Moka on lahja -improvisaatiotyöpaja (toiminnallinen)
Juulia Soidinaho

”Improvisaatio kehittää itseilmaisua, hyväksymistä ja heittäytymistä.”
Improvisaatiotyöpajassa tutustutaan improvisaation matalan kynnyksen harjoitteisiin ja innostutaan unohtamaan ajan kulku. Ryhmässä toteutettavat harjoitteet noudattavat improvisaation kultaisia sääntöjä ”moka on lahja” ja ”hyväksymisen taito”. Työpajassa osallistujat tutustuvat aktiivisesti toimien erilaisiin harjoitteisiin, joita voi jatkossa käyttää myös nuorten kanssa. Työpajaa luotsaa teatteri-ilmaisun ohjaaja (YAMK), näyttelijä ja kouluttaja Juulia Soidinaho. Osallistujia pyydetään varaamaan rento vaatetus, jossa on hyvä liikkua.

Käytännön menetelmät ja keinot motoristen taitojen havainnointiin ja oppimisen tukemiseen (toiminnallinen)
Johanna Pekkanen ja Pilvi Tuomola, Innostun liikkumaan / Motorisen oppimisen vaikeudet -yksikkö, Suomen CP-liitto. Työpajassa mukana myös Piritta Asunta, LIKES

Tunnistatko lapsen tai nuoren ryhmästäsi, joka hyötyisi motorisen oppimisen tukemisesta? Miten opettaa motorisia taitoja niille, joille liikkuminen on haasteellista. Tässä työpajassa tutustumme motoristen taitojen havainnoinnin ja dokumentoinnin eri työvälineisiin sekä taitojen oppimisen tukikeinoihin. Tule saamaan vinkkejä ja ideoita, kuinka lapsen tai nuoren motoristen taitojen kehittymistä voidaan havainnoida ja tukea johdonmukaisesti arjen eri ympäristöissä. Tämän työpajan johdannoksi suositellaan työpajaa Motoriset taidot – havainnoinnista oppimisen tukemiseen.

Lukuliike (luento)
Pia Lumme ja Kaisa Blomberg

Lukeminenko tylsää? Ei!
Tulee kuulemaan OPH:n Lukuliikkeestä ja saamaan monipuolisia käytännön vinkkejä lukemaan innostamiseen ja luettujen kirjojen käsittelyyn. Pia Lumme Lukuliikkeestä ja luokanopettaja Kaisa Blomberg Jyrängön koulusta johdattavat motivoivalla tavalla sinut lukemisen mielenkiintoiseen maailmaan.

Oppimista liikkumalla – Toiminnallisen opettamisen vinkit toiselle asteelle (toiminnallinen)
Susanna Takalo ja Niina Loukkola
Akateemisten aineiden opetukseen integroidun liikkeen tarkoituksena on vaikuttaa myönteisesti opiskelijan vireystilaan ja edistää oppimista. Opetustyössä integroinnin haasteena on opettajan usein kokema aika- ja resurssipula. Tässä työpajassa kokeillaan aineenopettajien opetuksessaan käyttämiä, eri oppiaineisiin helposti sovellettavia, toiminnallisen opetuksen malleja. Pajassa hyödynnetään Oppimista liikkumalla -hankkeessa saatuja tuloksia toiminnallisesta opetuksesta aineenopetuksessa. Luvassa toimivia malleja ilman mittavia etukäteisvalmisteluja!

Liikuntalorut – loruloikkaa! (toiminnallinen)
Elina Pulli

Loruloikkaa! on toiminnallinen paja, jossa käytetään liikkumaan houkuttelevia loruja hauskasti ja koko kehoa kieputellen. Lorujen sisältöjä tarkastellaan liikkumaan oppimisen ja kielen oppimisen näkökulmista. Osallistujat saavat mukaansa paperille printatut lorukortit, joita on helppo käyttää päivittäisessä toiminnassa lasten kanssa. Pajassa ei tule hiki, mutta pukeudu niin, että sinun on helppo liikkua.

Nykytilan arviointi -klinikka (luento)
Katariina Kämppi ja Virpi Inkinen

Nykytilan arviointi on itsearviointityökalu liikunnallisen toimintakulttuurin suunnittelun, kehittämisen ja arvioinnin tueksi. Mitä hyötyä nykytilan arvioinnista on yksiköille tai kunnille? Miten tuloksia on mahdollista tulkita ja hyödyntää? Kuinka arvioinnin täyttäminen kannattaa organisoida?
Nykytilan arviointi -klinikassa saat apuja mm. näihin kysymyksiin.

Perinneleikit – Leikkien liikkuu ja oppii huomaamatta (koulu, ulkotyöpaja)
Isa Pelto, leikki-innovaattori

Perinneleikit ry:n leikki-innovaattori jakaa kokemuksiaan ja hyväksi havaitsemiaan leikkejä sovellettavaksi matematiikan, äidinkielen ja vieraan kielen tunneilla. Leikit taipuvat moneksi ja sopivat oikein sovellettuna mainiosti kaikille luokkatasoille. Ole paikalla mieli avoimena ja muista leikkiä mukana. "Leikkien liikkuu ja oppii huomaamatta" pätee myös meihin aikuisiin. Voi olla aktiivinen ja liikkuva. Osallistua voit myös vain sivusta katsomalla, mutta silloin työpajan ydin jää kokematta. Osallistua voi aivan normaaleissa arkivaatteissa. Toki korkokengät on huono idea.

Koulu kartalla – suunnistaen lisää liikettä (ulkotyöpaja)
Timo Saarinen, Suunnistusliitto

Tule tutustumaan ja kokeilemaan itse erilaisia suunnistustaitojen opettamiseen soveltuvia harjoituksia. Uusia ideoita ja liikettä tunneille mm. labyrintti- ja tötsäsuunnistuksella. Pajassa hyödynnetään myös Emit-leimausjärjestelmää sekä Koulu kartalla -hankkeen materiaaleja. Paja toteutetaan ulkona, joten siihen soveltuva varustus. Parhaiten oppii itse kokeilemalla, joten siihen on syytä varautua.

Lautapelit liikunnaksi (varhaiskasvatus ja alakoulu, ulkotyöpaja)
Niko Leppä

Lautapelit liikunnaksi -työpaja on toiminnallinen työpaja, jossa kokeillaan liikunnallisia lautapelejä. Liikunnalliset lautapelit ovat tuttujen lautapelien ideoihin nojaavia liikuntapelejä. Kaikille avoimen liikunnan saloihin päästään siis itse liikkumalla, ja keskustelutehtävin viedään ajatukset ja idea käytäntöön. Koulutus tarjoaa kaikille avoimen liikunnan vinkkejä varhaiskasvatuksesta perusopetuksen kautta toiselle asteelle. Lautapelit liikunnaksi -konseptin konkreettisia pelejä voi käyttää esimerkiksi toiminnallisen oppimisen, matalan kynnyksen liikunnan ja ryhmäytymisen välineinä. Osallistujat saavat pajan sisällön lisäksi muitakin vinkkejä, joita he voivat hyödyntää arjessaan. Työpajat ovat tavoittaneet jo tuhansia opetus- ja kasvatusalan ammattilaista ympäri Suomea. Ota mukaasi vaatetus, jossa sinun on mukava liikuskella.

Parkouria kouluun ja oppilaitoksiin (ulkotyöpaja)
Ville Laine, Suomen Parkour ry

Mitä ominaisuuksia parkour kehittää, ja mitä sen avulla voidaan harjoitella? Voiko parkourilla tavoittaa kaikkein vähiten liikkuvat lapset ja nuoret? Pitäisikö kouluissa hyppiä enemmän seinille? Muun muassa näitä kysymyksiä pohdimme parkourdemolla harjoittelun lomassa. Aihetta lähestytään erilaisten parkouraiheisten liikuntapelien ja -leikkien kautta, jotka on suoraan vietävissä lasten, nuorten ja aikuisten liikuntakasvatukseen. Parkourdemolla liikutaan Seinäjoki-areenan lähiympäristössä, joten varaa sään mukaiset liikuntavarusteet. Demolle voi osallistua myös seuraamalla. Demolle osallistuneille jaetaan kattava videopohjainen parkour-oppimateriaali sähköisesti.

Ilo kasvaa ulkona (ulkotyöpaja)
Virpi Jussila Sykli ja Tuija Laitinen, Suomen Latu

Ilo kasvaa ulkona -työpajassa tutustutaan luonnon tarjoamiin erilaisiin toimintamahdollisuuksiin niin varhaiskasvatuksessa kuin esi- ja alkuopetuksessa. Aihetta lähestytään käytännönläheisesti, toiminnallisen ja liikunnallisen oppimisen näkökulmasta. Luontoleikit, lähiluontoon tutustuminen ja luonnossa toteutettavat tehtävät osallistavat lapsia ja tukevat luontaisesti vuorovaikutusta sekä monipuolisten motoristen taitojen kehittymistä. Valmistaudu itse liikkuvaan ja osallistumaan. Vaatetus säänmukaiset ulkovaatteet, työpaja pidetään ulkona.

Ulkoluokka – Matikkapelit ja leikit ulkoluokassa (1–6 luokat, ulkotyöpaja)
Anniina Hakkarainen

Pelit ja leikit ovat tärkeä osa mielekästä matematiikan opiskelua ja koulun piha tai lähimetsä tarjoavat monipuoliset oppimisympäristöt erilaisten pelien ja leikkien toteuttamiseen. Työpajassa kokeillaan itse pelaten erilaisia matematiikkaan liittyviä toiminnallisia pelejä, joita voi soveltaa eri luokka-asteille.Työpaja pidetään ulkona.

Amazing Learning Race, ulkotyöpaja